Vuonna 2011 jo seitsemättä kertaa järjestettävä My Way on kävijöilleen ilmainen tapahtuma Jyväskylän Hipposhallissa. Tapahtuman normaalia messuympäristöä nuorekkaampi ja toiminnallisempi ilmapiiri kannustaa kävijöitä tutustumaan osastojen tarjontaan entistä paremmin.

KohderyhmäNäytteilleasettajan edut

Tapahtumaan odotetaan 5000 kävijää. Kohderyhmänä ovat keskisuomalaiset nuoret yläasteikäisistä kolmannen asteen opiskelijoihin ja ylipäätänsä kaikki ne nuoret, jotka etsivät uusia suuntia elämänsä eri tilanteisiin. Tapahtumaan kutsutaan myös nuorten kanssa toimivia aikuisia sekä nuorten vanhempia.

Teema

Messuilla nuoret saavat tietoa koulutus- ja opiskelumahdollisuuksista, työelämästä, yhteiskunnallisesta  vaikuttamisesta, eri vapaa-ajanviettotavoista sekä nuorten palveluista. Tapahtuman tarkoituksena on antaa nuorille ajatuksia ja työkaluja oman tiensä löytämiseen. Aikuiset taas pääsevät tutustumaan nuorten maailmaan sekä nuorten parissa toimiviin tahoihin. Vuoden 2011 erityisteemana on kansainvälisyys, joka näkyy konkreettisesti messuilla niin ilmeessä kuin ohjelmatarjonnassakin.

Messuosastot

Lattiatilaan painottuvat osastot ilman raskaita rakenteellisia elementtejä tarjoavat mahdollisuuden entistä toiminnallisempaan ja avoimempaan messukäyttäytymiseen. Yksikään messuosasto ei hautaudu kulisseihin vaan on helposti lähestyttävissä. Kontaktien luominen sekä kävijöihin että muihin näytteilleasettajiin hoituu helposti ja vaivattomasti. Messualue koostuu 48 neliömetrin kokoisista alueista, jotka on jaettu 12 neliömetrin kokoisiin sektoreihin. Messuosastoa varten on mahdollista varata yksi tai useampi sektori.

Uutta My Way -messuilla

Tapahtumaa kehitetään jatkuvasti toiminnallisempaan suuntaan. Tänä vuonna messuille onkin otettu mukaan elämysreitti, joka osallistaa nuoria entistä enemmän. Reitti kertoo tarinan muodossa matkan, johon kävijät pääsevät mukaan. Elämysreitti nivoutuu kansainvälisyyden ja suvaitsevaisuuden ympärille. Lue elämysreitistä lisää täältä.

Hinnoittelu

Hinnat sovitaan näytteilleasettajakohtaisesti. Ota yhteyttä myynti@myway.fi tai 045 112 4608 (Nuorten Keski-Suomi ry), niin lähetämme teille räätälöidyn tarjouksen.